This is a free Purot.net wiki
Pages
  • View:

Jenna

Olen 18-vuotias tyttö ja asustelen loviisassa. Perheeseeni kuuluu äiti, pikkuveli, äidin miesystävä ja isä. Ystävät ovat minulle tärkeitä. Vapaa-ajallani käyn salilla, katson netflixiä tai oleskelen ystävieni kanssa. Netflixistä tykkään katsoa sarjoja esim. Prison break, Orange is the new black, Breaking bad, Ophran black, OC, Gossip girl, Vampire diaries.... Kuuntelen hyvin monipuolista musiikkia, eli toisinsanoen kaikki käy. Pelailen välillä GtaV, Tomb raider ja Call of duty pelejä. :D Syön myös monipuolisesti ja pidän melkein kaikesta ruoasta. Rakastan matkustelua, olen käynyt Kreikassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Virossa. Opiskelen lähihoitajaksi Porvoon ammattiopistossa Loviisan toimipisteessä. Opiskelu on sujunut ihan hyvin. Tulevaisuudessa haluaisin oman koiran sekä matkustella jonkin verran.

3
Likers
beatadrabarz, jeannetteandersson, jlappalainen

Matka Kreikassa.

Olimme perheen kesken Kreikassa Corfulla vuonna 2015 kesällä. Rakastuin tähän saareen ja sen kasvillisuuteen. Palmut ja sitruunapuut jäivät erityisesti mieleen. Myös merisiilit ja ravut olivat hauskoja, mutta niiden takia meressä uiminen oli vähän pelottavaa. Merivesi oli yhtä lämmintä kuin altaassa oleva vesi. Ihmiset siellä olivat ystävällisiä. Yhdessä ravintolassa oli kreikkalainen mies, joka osasi muutaman sanan suomea ja hän kertoi, että haluaisi matkustaa lappiin joku kaunis päivä. Nyt on ikävä niitä kauniita hiekkarantoja ja aurinkoa. Aijon matkustaa joskus uudestaan Kreikkaan, koska siellä oli ihanaa.

3
Likers
beatadrabarz, jeannetteandersson, jlappalainen

Olen itse ottanut tämän kuvan kamerallani

1
Likers
jlappalainen

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

Oikein hyvät tekstit!

Muista kappalejako.
mervikuismanen   (23.01.2017 10:54)
 

@Izabel En ole koskaan kokeillut :D
jlappalainen   (16.01.2017 11:56)
 

Tykkäätkö Skyrimistä? :D
Izabel   (16.01.2017 11:52)
 
1
Likers
jlappalainen

Olet taitava valokuvaaja :)
piiajarvinen   (16.01.2017 11:42)
 
1
Likers
jlappalainen

Mukavan kuuloinen kirjoitus, kaikki oli selkeästi kirjoitettu ja Kreikan matka kuulosti kivalta.
jonnajaaskelainen   (16.01.2017 11:35)
 
1
Likers
jlappalainen